Tag: coming home

Photo credit: Maria Hakasalo

I go out frequently to take pictures with a question in my mind: What wants my attention today?

Recently I went to the forest nearby. On the way I passed an area of an allotment garden. I saw a pile of boards on the ground.  Small rivets were bored through one of the boards. It felt stupid to take a photo of them, so I didn’t. Instead I continued walking. Next to the pile of boards I saw an icy grill on the grass. Even though I didn’t understand why I should take a picture of it, I did because it just felt right. Then, I returned back to the pile of boards and took a picture of it too because of a bodily felt sense that it was the right thing to do for some unknown reason.

I started to see circles everywhere around me. I took a picture of a hole in a stick, a tub which was upside down, a wheel of a wheelbarrow, to mention a few things I saw. All of them were frozen.

I took about 120 photos. As I was doing this, I realized that it was a way to invite certain quality in me to be more fully present. The part of me that is not immediately and strongly opinionated was pushing forward exactly the way it sees the world. It is the part of me that is willing to listen and even to bend in to new perspectives. This part of me has been frozen in certain areas of my life because I thought I should be immediately and completely sure about my own thoughts and opinions.

And suddenly, somehow the world was not as rectangular nor with such clear edges as it normally seems to me. It felt much more circular and soft. Somehow it is easier to live and be.

This body sense continued for a couple of days when I suddenly realized why it wasn’t easy to own that soft side of me. It related to my school experiences and how I always felt like I did  not fit into the group. I tried my best to be accepted—I even tried to change my way of being to be more like the others so that I wouldn’t appear so different. For example, the kind of bag they liked was the one I also must like, the color that was their favorite color must be mine too. For many decades I had difficulties knowing what I really like. What is “my taste?”

I hated the part of me that was waiting for the others to say their opinion first so that I could say the same, the part that wasn’t able to know and recognize what I really, deeply wanted and was just worried about what others would say about me being me.

All these circular things around me are now welcoming back this part of me that has its own point of view.

Maria Hakasalo

***

Lähden usein ulos kameran kanssa tietty kysymys mielessäni: Mikä haluaisi huomioni tänään?

Tällä kertaa lähdin kohti keskuspuistoa, jonne kuljen viljelypalsta-alueen halki vievää kävelytietä. Alueen laitamilla huomasin ensimmäisenä lautapinon, erityisesti yhdessä laudassa olevat pyöreät ”nappulat”. Tuntui hölmöltä ottaa kuva epämääräisestä lautakasasta, enkä ensin ottanutkaan vaan lähdin kävelemään eteenpäin. Lautojen vieressä näin jäisen pyöreän ritilän ruohikossa. Vaikka en ymmärtänyt, miksi ottaisin siitä kuvan, otin kuitenkin, koska se tuntui jotenkin oikealta. Palasin myös takaisin äsken ohittamieni lautojen luokse ja otin niistäkin kuvan.

Aloin nähdä pyöreää joka puolella. Otin kuvan viljapaalista, reiästä puussa, kumollaan olevasta saavista, kottikärryn renkaasta ja monesta muusta. Kaikki kylmän kohmettamia.

Otin noin 120 valokuvaa. Siinä kuvatessani oivalsin, että tällä tavoin kutsuin esiin sitä, minkä olin vähän aikaa sitten tiettyyn asiaan liittyen löytänyt, “pyöreyden” itsessäni. Sellaisen, joka ei välittömästi ja vahvasti heti tiedä, mitä mieltä on ja asetu jääräpäisesti ajamaan ko. asiaa juuri sellaisenaan kuin sen itse näkee. Sellaisen, joka kuuntelee, katsoo monelta näkökulmalta ja on valmis edelleen kuuntelemaan, jopa taipumaan uusien näkökulmien edessä. Tämä puoli oli jähmettyneenä minussa, koska luulin, että minun täytyisi aina olla täysin varma omista ajatuksistani ja mielipiteistäni.

Yhtäkkiä maailma ei ollutkaan enää niin suorakulmainen ja jyrkkä vaan pyöreä ja pehmeä. Jotenkin helpompi elää ja olla.

Tämä tarina jatkui parin päivän päästä, kun yhtäkkiä ymmärsin, miksi minun oli niin vaikea hyväksyä tätä pehmeää puolta itsessäni. Se liittyi koulumuistoihini, siihen, miten en koskaan oikein tuntunut kuuluvani joukkoon. Yritin parhaani, että minut hyväksyttäisiin. Yritin jopa sopeuttaa omaa makuani toisten makuun. Laukun, josta toiset pitivät, piti olla se, josta minäkin pidän, toisten lempivärin kuului olla minunkin lempivärini. Vuosikymmenten ajan minun oli vaikea tietää, mistä minä pidän. Mikä on minun “makuni”.

Inhosin sitä osaa minussa, joka odotti toisten ensin sanovan, mistä he pitivät, että voisi sitten sanoa saman, sitä, joka ei tiennyt eikä tunnistanut, mitä itse syvimmiltäni halusin ja joka oli vain huolissaan siitä, mitä toiset sanoisivat, jos olisinkin se, mitä olin.

Kaikki nämä pyöreät esineet ja asiat toivottavat tämänkin osan, jolla on nyt ihan uusi näkökulma, tervetulleeksi kotiin.