Brave enough? / Uskallanko?

Photo credit: Maria Hakasalo

BRAVE ENOUGH?

My hands
Stretched out far away from my body
sad and lonely
Overloaded
Asking, do I suffice, am I good enough

My feet
Marching
Every step hearing a drum cadence repeating
Lazybones Lazybones Lazybones

I will show you I am not a lazybones! I’ll do and do and do!!!
Even though I am too tired of doing anything

Something in me
Gently raises a question
Are you Brave
Are you Brave enough to think
I will lead you where you need to be?

Am I?

This poem was born based on my own Wholebody focusing experience in March 2012. When going home I felt so strongly that I must write it down so that I will never forget it. I took my laptop and started to write: “Today I was attending a Wholebody focusing session and….” No, this was not the right way.

After pausing the above words just game out of me (in Finnish, my mother language). I could feel how right it was. This was the first “like a poem” type of thing. And there was more to come.

I learned Wholebody focusing from my friend who had attended a training by Kevin McEvenue and Karen Whalen. We both were part of a weekly contemplative centering prayer group. After attending a WBF course, he wanted to share this treasure with our group, too. So we started focusing in November 2011.

It was such a wonderful experience for me. Throughout my life I had lived so heavily in my brain and mind and forgotten my body and my feelings. During the first focusing session I could feel something in my breast area and could see like a long telescope was focused on there ready to show more clearly what I had inside me. At that very moment focusing opened a channel into deeper me.

After two years of focusing I applied to creative writing studies and have studied it for four years. During these years I have suffered from a writer’s block, less or more, sometimes so that I cannot write anything. There is still a voice saying “I can’t write” or “I am not good enough.” I have found a small girl that is worried of her teacher to be unhappy or feeling the expectations of the others, real or assumed. This voice came to protect a sensitive part of me – if I don’t write nobody can judge me on what I have written -– and now and then it just wakes up again the only harsh way it can. I have learned to be gentle to that voice and the background fear. “Oh, there is somebody that is so worried, so afraid.” I show it how I am there for it like an adult that has all the patience and love towards the hurt, little one.

I have also found where creativity sits in my body. That bodily felt experience gives me strength and opens a path to my words to come. Sometimes it awakes in a middle of my troubles like saying: “Hi, I am here, too.” It helps me to raise my head and see the beauty of this world and my inner world. It invites the small, sensitive girl to come and dance together. What a joy there comes!

Maria Hakasalo

 

USKALLANKO?

Käteni, venyneinä kehostani kauas pois
surullisina, yksin
Suorittamassa
Kyselemässä kelpaanko? Olenko riittävän hyvä?

Jalkani marssimassa
Joka askeleella kuullen marssihuudon:
laiska, laiska, laiska

Näytän teille! En ole laiska,
teen, teen, teen

vaikka en millään jaksa

Joku minussa kysyy
Uskaltaisitko luottaa?
Uskaltaisitko ajatella
että ohjaan sinua sinne
missä sinua tarvitaan?

Uskallanko?

Tämä runo syntyi kokemuksesta, jonka sain kehon kuuntelun harjoituksessa (wholebody focusing) maaliskuussa 2012. Palattuani kotiin tunsin vahvasti, että minun piti kirjoittaa ylös, jotta en unohtaisi sitä. Otin läppärin ja aloin kirjoittaa: ”Osallistuin tänään koko kehon kuuntelun harjoitukseen ja…”. Ei, tämä ei ollut oikea tapa.

Hetken päästä yllä olevat runon sanat vain tulivat minusta. Tunsin, miten oikeat ne olivat. Tämä oli ensimmäinen ”runoelma”, mitä kirjoitin. Ja lisää oli tulossa.

Opin koko kehon fokusointia ystävältäni, joka oli osallistunut Kevin McEvenuen ja Karen Whalenin Wholebody focusing -koulutukseen New Yorkissa. Minä ja ystäväni kävimme viikottain kontemplatiivisen ns. keskittävän rukouksen ryhmässä. Osallistuttuaan Kevinin ja Karenin koulutukseen hän halusi jakaa löytöään ryhmällemme. Aloimme fokusoida yhdessä marraskuussa 2011.

Kokemus oli upea. Koko elämäni ajan olin elänyt vahvasti päässäni ja mielessäni unohtaen kehoni ja tunteeni. Ensimmäisen ohjatun fokusointisession aikana tunsin jotain rintakehässäni ja näin aivan kuin pitkä kaukoputken putki olisi kohdennettu rintakehääni valmiina näyttämään, mitä sisälläni oli. Kehon kuuntelun avulla avautui yhteys siihen, mitä sisimmässäni oli.

Kahden vuoden fokusoinnin jälkeen hain opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Opiskelin sitä neljän vuoden ajan. Näinä vuosina kärsin usein kirjoittajan blokista, välillä niin, että en kyennyt kirjoittamaan ollenkaan. Minussa on yhä ääni, joka sanoo ”en osaa kirjoittaa” tai ”en ole riittävän hyvä”. Olen löytänyt pienen tytön, joka on huolissaan siitä, onko opettaja tyytyväinen minuun tai tuntee toisten odotukset paineena, ovat ne todellisia tai eivät. Tämä ääni, joka sanoo, että en osaa, on jo lapsena alkanut suojella minun herkkää puoltani – jos en kirjoita, kukaan ei voi arvostella tekstejäni – ja yhä silloin tällöin se herää uudestaan ja puhuu sillä ainoalla tavalla, minkä se osaa, ankarasti ja alaspainavasti. Olen oppinut kuuntelemaan lempeästi tätä ääntä ja sen taustalla olevaa pelkoa. ”Oi, siellä on joku, joka on nyt huolissaan, niin peloissaan.” Näytän sille, kuinka olen sitä varten, aikuinen, joka kaikella kärsivällisyydellä ja rakkaudella on valmis kuuntelemaan pientä, haavoittunutta lasta minussa.

Olen löytänyt myös paikan kehossani, josta luovuuteni kumpuaa. Se on kehollinen tuntu, joka antaa minulle rohkeutta ja avaa tietä sanoille tulla. Joskus se herää ja herättää minut keskellä vaikeaa hetkeäni aivan kuin sanoakseen: ”Hei, minäkin olen täällä!” Se auttaa minua nostamaan pääni ja näkemään, kuinka kaunis maailma on ja kuinka kaunis minun sisäinen maailmani on. Se kutsuu pientä, herkkää tyttöä mukaansa tanssimaan yhdessä. Mikä riemu siitä syntyykään!

Maria Hakasalo

 

 

4 thoughts on “Brave enough? / Uskallanko?”

  1. Hi Maria,
    Thank you for your evocative poem. I love using poetry to clarify what is there in words for me. It is actually the poetic structure that helps me to find the right words/structure because it forces me to think about each word, punctuation and spacing. Maybe we should think about offering a class together “Going Deeper with Poetry and WBF?”

    Best Wishes,

    Diana Scalera

    Like

  2. Thanks, Diana. This summer I read about therapeutic writing and found out that there is so much in common in poetry and WBF. There is a connection between poetic language and different levels in us. The rythm of a poem is bodily felt. Metafors and symbols, both in poetry and WBF can open a path to something that has been hidden or declined in us and is ready to come out and be released leadint to changes in our life. So it would be great if we can arrange such a training! Great idea!

    Like

  3. Dear Maria

    I loved you poetic experience and how it just came to you. I hope you will never forget this experience and keep open to that moment when it happens again. I t seems like a gift, a kind of knowing that seems to say “it is time to write now” and please do. Because when you write like that I feel it instantly in my body as it awakens something alive in me too. It is that kind of writing that I love.

    Thank you Kevin

    Like

    1. Thanks a lot for your comment, Kevin! It is very encouraging for me. I will not forget this experience and it is something I want to enrich in me when writing.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s